AJOPUUSYDÄN
VALOA ITALIASTA
TAMPERE FILHARMONIAN HISTORIIKKI

Heli Rannan vasta ilmestyneen esikoisromaanin Ajopuusydän päähenkilö on irtokappale aina väärässä paikassa. Lapsuutta sävyttää sodanjälkeinen niukkuus ja pienen paikkakunnan tylsä uneliaisuus. Hän haaveilee toisenlaisesta elämästä, haluaa muualle, nauttimaan sanomalehtien ja radion esittämästä maagisesta maailmasta. Taide ja vapaus työntävät hänet kohti riskialttiita ihmissuhteita. Hyväksikäyttö ja alistaminen ovat naiiviuden saldo. Ura, aviomies ja lapsi tuovat tyyneyden, kunnes yhtenä joulukuun iltana kaikki muuttuu. Vaelluksesta kahden kulttuurin välillä, nousevassa Euroopassa, tulee tragedia ja hänestä eksynyt harhailija.


Maritta Hirvosen Ajan kuohuista yhteinen sävel – Tampere Filharmonia 1930-2025 ilmestyi marraskuussa 2025. Kirja on tarina tehdaskaupungista, jolla oli unelma sinfoniaorkesterista. Unelma toteutui, mutta tehdaskaupunkia ei enää ole.
Kirja kertoo muutoksesta, siitä miten orkesteri vastaa ajan uhkiin ja haasteisiin, samalla kun sen perustehtävä ja toimintatavat säilyvät entisellään. Sinfoniaorkesteri taidelaitoksena on parin vuosisadan aikana hioutunut timantti, jonka hienous on kyvyssä luoda uutta, samalla kun se vaalii ja siirtää perinnettä. 
Kirja kertoo myös orkesterin arjesta, työstä mikä ei näy yleisölle, niin lavalla kuin lavan takanakin.

Joulukuussa 2025 Italiaa ristiin rastiin Goethen kannoilla -teoksesta ilmestyi toinen painos.

Maritta Hirvosen keväällä 2024 ilmestynyt romaani Allegro barbaro on tarina valokuvauksesta, sirkuksesta ja rakkaudesta kansanmusiikin, Puccinin ja Bartókin säestyksellä. 
Tapahtumien taustalla kuohuu Orbánin Unkari, jossa aloitteleva valokuvaaja Péter Szigeti kulkee Saksaan 1956 loikanneen isoisänsä jalanjäljissä.

Unkari 2026

Syksyllä 2024 Proseccoa per favore! -kirjasta otettiin kolmas painos.